MYRKYTTÖMÄSTIVESILLÄ / GIFTFRITTBÅTLIV

Julkaistu 25.1.2021
Seaboost mukana perustamassa myrkyttömyyttä edistävää hanketta, joka valistaa veneilijöitä myrkkyvärien ongelmista ja myrkyttömistä vaihtoehdoista.

Toisinaan kuulee, että myrkkymaalaamisen ympäristövaikutuksia vähätellään. Vaikuttavat aineet eli biosidit ovat näissä todellisuudessa erittäin ongelmallisia ympäristömyrkkyjä, joiden vaikutuksia on tutkittu eri yhteyksissä. Esimerkkinä yleisemmin käytetty myrkky eli kupari. Kupari vaikuttaa voimakkaasti vedenalaiseen luontoon mm. pieneliöihin, kasvustoon kuten rakkolevään, simpukkaeläimiin ja kalakantoihin.

Huviveneiden myrkkyvärien päästöt eivät suinkaan ole pieniä. Suomessa huviveneiden myrkkymaaleista vapautuu vesitöihin enemmän kuparia, kun neljän kuparipäästöiltään suurimman teollisuusalan kuparipäästöt yhteensä.

Säädökset ovat kuitenkin muuttumassa lähitulevaisuudessa. Tämä vaikuttaa varmasti myrkkyvärien asteittaiseen poistumiseen markkinoilta. Myrkkyvärien pesu maissa tullaan kieltämään kokonaan, ellei käytössä ole erillistä pesualustaa, joka saostaa ja suodattaa pesuvedet. Lisäksi kuparipitoisuuksia tullaan laskemaan merkittävästi, mikä vaikuttaa myrkkyvärien tehoon.

Itämerialueella sallittujen myrkkyvärien teho on kyseenalainen. Tulevat biocididirektiivit heikentävät tehoja myös tulevaisuudessa, kunnes ne todennäköisesti kielletään vuoteen 2030 mennessä EU:n suosituksen pohjalta (Change Bonus projekti 2017).

Myrkkyvärit on suunniteltu liukenemaan ja näin vapauttamaan myrkkyjä. Lisäksi ne perustuvat eroosioon, jonka tarkoitus on kauden aikana kuluttaa värin pintakerrosta ja näin puhdistaa sitä ajon aikana. On siis selvä, että myös veneen pohjan pesu saa myrkkyjä ja mikromuovista koostuvia värin aineksia irtoamaan pinnasta.

Käytännössä yhä suurempi osa myrkkymaaleja käyttävistä veneilijöistä myös pesevät veneen pohjaa kauden aikana, jotta pohja pysyisi suorituskykyisenä.

Tästä syystä veneen pohjaan kannattaa valita kova ja myrkytön pinnoite, joka on turvallinen pestä ja kestää pesutoimenpiteet.

https://youtu.be/paeOA955Z8E

Tutustu hankkeeseen osoitteessa www.myrkyttömästivesillä.fi  


Viimeisimmät artikkelit

  • 2.10.2026

    Neljä kautta ja vielä uuden veroinen

    Vaihtamalla pensselit harjaan pääset helpommalla. Kun lisäksi maalaat pohjaasi Seaboost Easy Clean pinnoitteella, saat helppohoitoisen pinnan ja pitkäikäisen suojan kosteutta ja korroosiota vastaan.

  • 29.9.2026

    Easy Clean pinnan kiillotustesti

    Voiko kilottamalla ehostaa kuluneen maalipinnan uuden veroiseksi? Kyllä, Seaboost Easy Clean veneen pohjan suojapinnoite on mahdollista kiillottaa, ja pinnasta tulee uuden veroinen. Tämä…

  • venetelakka veneranturi Seaboost

    17.9.2026

    Seaboost telakan testivaihe

    Uusi Seaboost‑venetelakka on läpäissyt testivaiheen loistavasti. Helmikuussa näet sen Helsingin venemessuilla! 💪🔥